perjantai 26. kesäkuuta 2009

Punaisella linjalla

Olipahan alku viikolla. Olin siis valmentamassa Suomeen kesänviettoon suuntaavia amerikkalaisvaihtareita akselilla sunnuntai-tiistai. Maanantain ohjelmaan kuului tapaamisia Senaatissa ja Suomen suurlähetystössä - ja luonnollisesti taitettiin kimpassa matkaa metron punaisella linjalla. Sillä samalla, jolla kuljin päivittäin töihin koko syksyn ja kevään ajan.

Lähettilään residenssissä vastaanotolla viiniä lipittäessäni (ja uudet perunat poskista roiskuen) tuli puheeksi metron iltapäivän myöhästely - hieman myöhemmin vasta selvisi katastrofin laajuus. Aluksi puhuttiin muutamasta kuolleesta, ja kymmenistä loukkaantuneista. Iltaan mennessä kuolleiden lukumäärä oli noussut jo seitsemään. Ja kävi vielä ilmi, että onnettomuus sattui siis kolmen pysäkin päässä meikäläisen ikiomasta Union Stationin asemasta. [Laitoin vielä ennen nukkumaanmenoa viestiä kotiväelle - että metromatkustelusta huolimatta kunnossa ollaan, mikä olikin ilmeisen hyvä ratkaisu. Suomen sim nimittäin sanoi yya-sopimuksen irti (ainakin toistaiseksi) - olisipa voinut olla vanhemmilla miettimistä, että mistä Ulkoministeriön päivystysnumerosta meikäläisen saa kiinni...]

Hullua sanoa, mutta en edes ollut kovin yllättynyt onnettomuudesta - toki sen laajuus on valitettavaa. Mutta kuten suomalaisessa mediassakin on kerrottu, niin junat ovat Washingtonissa pääosin vuosikymmenten takaa - ja keskimäärin kerran viikossa (ainakin) juna jos toinenkin otettiin kesken matkaa pois liikenteestä, johtuen kaluston rikkoontumisesta kesken matkaa. Kaupungilla ei ole ollut rahaa (eikä oikein kai edes halukkuuttakaan) investoida uuteen kalustoon - kun ei tässä maassa juurikaan ole ollu tapana syytää valtion rahoja julkisen liikenteen palveluihin. Valitettavasti.

En itse asiassa koskaan ollut edes hoksannut, että metrot kulkevat täällä automatisoidusti - kuulutukset kun tulevat kuljettajan omalla äänellä. Vaan ilmeisemminkin ko. kuski on vastuussa enemmänkin ovien sulkemisesta - ja juurikin kuulutuksista, kuin junan ohjaamisesta. Uutisissa kerrottiin aamulla, että junat kulkevat manuaaliohjauksessa tästä hetkestä siihen päivään, kunnes onnettomuuden syy selviää. Liekö tästä syystä tänään iltapäivällä työmatka kotiin kesti lähes 25 min pidempään, kuin normaalisti..?

Tällä hetkellä syytä epäillään olleen radan sensoreissa, jotka eivät tunnistaneet pysähdyksissä ollutta junaa, eikä viesti näinollen myöskään välittynyt turmajunan kuljettajalle. Ja koskapa raide tekee juuri ennen onnettomuuspaikkaa mutkan, ei junan kuljettaja nähnyt radalla seisovaa junaa - ennen kuin oli liian myöhäistä.

Luojan lykky oli se, että turmajunan suuntana oli kaupungin keskusta - eikä vastakkainen suburbia, jonne matkaavat junat ovat ruuhka-aikaan useimmiten erittäin täynnä. Toisekseen, mikäli onnettomuus olisi sattunut ruuhka-aikaan metrotunnelissa - tai täpötäydellä, maanalaisella asemalla, niin tuho voisi olla melkoisen eri luokkaa.

Kaikesta huolimatta - hurja tapaus kaikkineen. Toivoa sopii, että julkisesta liikenteestä vastaavat vetävät tapahtuneesta omat johtopäätöksensä - ja tekevät parhaansa paitsi sille, että syyt ja seuraukset selviävät, mutta myös varmistavat sen, ettei tämänkaltainen onnettomuus ole toiste mahdollista.

Ps. Viime viikon kesäilmiönä mainostettakoon; keskimäärin klo 20.15 joka ilta, joku kääntää kotikadullani päälle paitsi hurjan kovaa sirittävät laulukaskaat, myös tulikärpäset, joiden vihreä tuikutus jaksaa ilahduttaa illasta toiseen.

Ei kommentteja: