sunnuntai 23. elokuuta 2009

Hammaslääkärissä

Tulin torstaina järkiini (on ohimenevää, nou worries!) ja kipaisin kollegoiden suositteleman hampilääkärin pakeille. Tuli intialaistaustainen Dr. Loza (kuten tässä maassa lääkistä käyneitä tulee kutsuman) siihen lopputulemaan, että Näkin Hammastäti oli vuosi sitten kesällä jättänyt poskihampaan paikan siitä verran korkeaksi, että purenta oli hankaloitunut. Ja hammas sitten siinä ylhäisessä yksinäisyydessään oli hiertänyt hermoa - joka mukavasti kipeytyi ajan saatossa.

Eipä hätä tämännäköinen, otettiin röntgenkuvaa ja tehtiin hoitosuunnitelmaa - ja ennen toimenpiteitä pahoitellen esitettiin allekirjoittaneelle maksusitoumus: 307 Yhtysvaltain dollaaria ensihoidosta ja antibiooteista. Vähemmän itse asiassa kuin olisin lähtökohtaisesti kuvitellut, mutta silti puolen tunnin työstä ihan miehekäs summa. Ja juu: KELA ei korvaa :)

Tuputti herra Lääkäri poskea turruttavalla aineella, vain survaistakseen puudutuspiikin alaleukaan. Vips vaan tuntui, kun puudute livahti poskiontelon kautta näköhermoon - jonka jälkeen näkyikin herra Lääkäri kahtena. Lievästi kurmoottavaa - ja hieman ihmetteli hamppilääkärikin suomalaista anatomiaa. Lohdutteli kaksinäköisyyden olevan ohimenevää, mutta eittämättä hieman kyllä ahdisti siinä tuolissa killisilmin istua.

Seuraavaksi kaiveltiin plakkarista juurihoitoneulaa sun muuta värkkiä - ja suomalaisen hammashoidon kehumisin kävi herra Lääkäri toimeen. Siinä aikansa rukkasi hammasta (tai siis sitä tulehtunutta juurta) kuntoon, allekirjoittaneen hihitellessä intoutuneelle työotteelle. Jos suomalaisia hammaslääkäreitä moititaan potilaan yli puhumisesta, niin täällä moisesta ei ainakaan ollut pelkoa. Dr. Loza ihasteli, ihmetteli ja piti jatkuvaa elämää allekirjoittaneen hampaistosta (lähinnä hoitajalle siis, toivoisin) - tyyliin 'katsos nyt tätäkin -- ohhoo -- kylläpä kannatti mennä ihan perille asti -- no jopas nyt on kaikenmoista...' Semisti tuli aiemminkin puheena ollut paikallisten viehättävä tapa eläytyä mieleen - tyyppi kyllä eläytyi työhönsä niin, että itselläni oli olo kuin urheiluottelua seuratessa.

Seitsemän päivän antibiootit (jännittävästi kerran kahdeksassa tunnissa otettuna) ja komennus juurihoitoon Suomessa jäi käteen. Sekä kyllä ihan hyvä mieli käynnistä. Sain palautetta, että olin kuulemma mukava ja reipas (!) potilas. Tarraa en ihan kehdannut pyytää, mutta melkein..

Ja joo. Marssin samoin tein Maistraatin ja KELAn sivuille, ja tein muuttoilmoituksen Suomeen, syyskuun alusta. Ei ilmeisesti ihan lakien ja asetusten mukaista, mutta jos tässä nyt yksityiselle jatkohoitoon päädytään, niin kelakorvauksen ihan mieluusti haluaisin. Kiitos.

Ps. Creed oli ihq. Lisää myöhemmin!

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Murtovarkaita ja hammassärkyä

Reippaan ulkosuomalaisen elämä on ollut astetta haastavampaa tässä viime päivät. Positiivisuuksia jos hakee, niin taalla on nyt viikon verran (jos ei ylikin) kiemurreltu hurjassa helleaallossa – lampotila keikkuen yli +35C, viela melko myohaan illallakin... Tahan paalle sitten viela tyopaikan rikkoontunut ilmastointi, niin melko lailla sulanut on ollut tunnelma kylla viime paivina. Hih. On tuntunut ihan supermukavalta ajatukselta paasta kotikonnuille syyskuun sateisiin ja markaan, kirpeaan, kuulaaseen ilmaan..

Ikaviin uutisiin laskettakoon sitten poskihammasta piinannut hammassarky (joka kylla talttuu sarkylaakkeilla, ainakin toistaiseksi).. Vakuutus kun ei kata hammashuoltoa, ja taalla kuulemma juurihoito esim maksaa useamman TUHATTA dollaria yksityisella.. Eli sinne syyskuun alkupuolelle olisi tässä kitkuteltava - saapa nähdä kuinka naisen käy. Saatan ehkä ensi viikolla leikkiä Eemeliä ja sitoa langan poskihampaaseen - ja toisen pään ulko-oveen.. ja kiskoa rätkäyttää koko paskan maailman tuuliin sieltä poskesta riivaamasta.

Ja sitten ehka vielakin ahdistavampi juttu, jota naamakirjassakin piti vahan puida. Eilen siis toista kotiin tultuani havaitsin, etta takapihallani sijaitsevan autotallin ovi oli auki. Marssin lahemmas, aikomuksenani lukita ovi – kun havaitsin, etta sitahan siis ei ollut avaimella aukaistu ollenkaan, vaan selkeat murtojaljet oli ovenpielessa. Mullahan ei siis ole mitaan kasitysta siita, etta mita siella on ollut tahan saakka – ja ainakaan mitaan suurempaa en sielta havainnut puuttuvan.

Soitin tänään elämäni neljättä kertaa yleiseen hätänumeroon, ja oikein ystävällinen poliisinainen otti sitten tiedot tapahtuneesta ylös. Kuulemma vuokraisäntä voi analysoituaan tilanteen ensi viikolla sitten vielä lisätä mun ilmoitukseeni mahdollisesti puuttuvia elementtejä..

Vahan kylmii silti – inhottava tunne, kun tietaa ettei sinne munkaan takapihalle nyt ihan helpolla paasta, eli jonkun aidan yli sinne on vihulainen kiipeillyt... Eihan siella mitaan arvokasta edes ole (kuten ei kotonanikaan) – mutta inhottavaa silti... Sain yllattaen kuitenkin ihan hyvin nukutuksi viime yona (kadun puolella sijaitsevassa vierashuoneessa, ilmastointilaitteen hurinassa – kun en halunnut koko yota miettia joka jumalan oksan raksahdusta siina oman ikkunan alla...) Ja onneksi tosiaan kämppis-esimies sielta Sveitsista saapuu lauantaina jo on taalla itse asiassa 2.9. asti – eli melkein mun Suomen-lentoon saakka... Jee!

Jotenkin tuntuu siltä, että tästä toivoisi pääsevän vain ylöspäin...?

maanantai 10. elokuuta 2009

Real World

Tiistaina illalla myöhään kaksi suomalaiskaveria kirjoittaa Naamakirjan seinälle olevansa sattumalta matkalla Washingtoniin. Vastaan osoite- ja yhteystiedoin - kutsuen pojat majataloon yökylästelemään, sikäli kun majapaikka vielä reissusta puuttuu. Tekstiviesti perään, jotta luulisi seurueella olevan tarpeeksi informaatiota. Ja sitten odottelemaan.

Keskiviikko meni töissä yhdessä hujauksessa, ja illalla seurattiin (tavoille uskollisena) So You Think You Can Dance -kisan finaalia. Hieman ihmetytti matkalaisten radiohiljaisuus, mutta päättelin viimehetken suunnitelmien muuttuneen, no, viime hetkellä. Eikä siinä siis mitään.

Torstaina takaisin töihin, jossa siis käytännössä ei ole laisinkaan kenttää kännyköillä, kun toimistomme sijaitsee rakennuksen alimmassa kerroksessa. Puoliltapäivin soi puhelin. Se matka-sellainen. Ko. seurueen toinen osapuoli (kaksosista se vanhempi?) ilmoittaa hankkineensa tarvittavan määrän kännykkälatureita. Ovat kuulemma siis Washingtonissa toista vuorokautta - ja kävelleet kotikadullani edellisiltana. Joku napakka majatalonemäntä lähetti osoitteen ilman kadunnumeroa Naamakirjoitse - ja sen talonnumeron siis perässä tekstarina. Mikä ei koskaan mennyt perille.

Olivat pojat kuulemma kadulla kulkiessaan miettineet, missä mahdan majaani pitää - ja jopa suomenkielisten törkeyksien huutelua kovaan ääneen.. Ihan ihastuttava idea: olisi kyllä saattanut hieman mennä pasmaa sekaisin, jos sattumalta kotikadulla tuttuihin suomalaisiin olisi törmännyt iltapimeällä.

No, loppu hyvin - kaikki hyvin. Vietettiin vitsikäs ilta hyvän etiopialaisen ruuan ja kylmien juomien äärellä. Kundit saa kertoa tarinan loppuun, kun lupasivat vierailijablogiinkin kirjoittaa. Ilta päättyi paikalliseen sporttibaariin (jonka kohdeyleisö ei kylläkään ns. puttaa griinillä), jossa seurueemme suureksi hilpeydeksi pyöri MTV:llä ensi vuonna esitettävän Real Worldin kuvausryhmä. Ihan käsittämätöntä shottien juomista ja kameran edessä pällistelyä. Siellä yksi jos toinenkin venyi mitä omituisimpiin suorituksiin esimerkiksi taaksepäin volttien teossa - vain, notta oma naama näkyisi teeveessä.

Itseäni ihmetytti lähinnä kuvauslupalappujen puute. Paikalliset kun ovat suhteettoman tarkkoja siitä, ettei ohikulkijoiden naamoja saa tunnistettavasti televiitsiossa näkyä. Hih. No, onpa jotain mullakin jännitettävää - jonnekin ensi vuoteen saakka...?

maanantai 3. elokuuta 2009

Syksy tulee?

Hui hai - ja samassa oli jo elokuu. Naamakirjan mukaan suunnilleen koko ystäväpiirini on parhaillaan palailemassa töihin hyvin ansaituilta lomiltaan - ja aiheeseen liittyvän vitutuksen aistii Atlantin ylikin. Itse asiassa aika vitsikästä, ettei meikämanne ole lomaillut sitten pääsiäisen, muutamaa pitkää viikonloppua lukuunottamatta, eikä suuremmin vielä edes ahdista. Hassua. Mullahan on tässä työrupeamaa vielä kuukauden verran jäljellä, ennen kuin suhaan kotikonnuille muutaman viikon taaperoterapiaan. Lisäksi samassa yhteydessä pitäisi alkaa neuvonpito mahdollisen tulevan (tämänhetkisen entisen) työnantajan kanssa. Huu.

Elokuu menee meidän talossa kuin siivillä - vielä olisi vaihtareita vailla kotia, eri puolilla maailmaa. Sosiaalinen elämä tulee myös olemaan melko surakkaa: ensi viikonloppuna on ystävän valokuvanäyttelyn avajaiset. Seuraavaksi viikonlopuksi lupasin järkätä työkavereille grillikekkerit - ja sitten ollaankin menossa vuokraisännän tyttöystävän sisaren miehen bändin keikalle. [Joo, I know. Jerryn Julian sisko on siis naimisissa Creed-nimisen bändin laulajan kanssa - ja ne on comeback-kiertueellaan. Ilmeisesti ihan vippilippua olisi tarjolla, backstagesta ja kirkuvista teinixeistä nyt puhumattakaan. Pitää ehkä ostaa bändin levy ja harjoitella piisejä vähän salaa, ennen stadionkonserttia... Ja ehkä tosiaan tutustua bändin kuviointeihin vähän paremmin, että tietää mistä puhutaan.]

Tänään simuloin krapulaa - olin siis eilisellä 12h kansainvälisillä festareilla Baltimoressa (töissä siis), eikä alkoholia kylläkään tullut nautittua. Mutta väsytti silti ihan järjettömästi aamulla. Siispä sadepäivän kunniaksi olen levyttänyt soffalla koko päivän -pessyt koneellisen pyykkiä- lukenut kirjaa, katsonut Food Networkia, surffannut netissä. Ja syönyt pitsaa ja kokista. Sekä vähän suklaata. Hi. Ihana krapulasimulaattori - onneksi ei ole oikeasti paha olo, eikä tukka kipiä.

Netin ihmeellisestä maailmasta bongasin myös seuraavan lainauksen, joka kiteyttää kyllä ajatuksiani viime kesältä ihan naulan kantaan. Olen niiiiiiiin moneen otteeseen kyllä kiitellyt sitä, kuinka tyytyväinen olen siihen että elän jo tätä kesää täällä. Ehkä tuhat kertaa paremmissa fiiliksissä, kun ei enää tarvitse lähteä mihinkään. Paitsi siis palata puolen vuoden kuluttua takaisin Suomeen. Kotiin.

Lähtö tulee hypyn lailla! Yhtäkkiä kaikki on muuttunut, eikä lähtijä saa hukata minuuttiakaan.
Hän nyhtää telttakepit maasta ja sammuttaa hiilloksen sukkelasti, ennen kuin kukaan ehtii estellä häntä taikka tulla mitään utelemaan; reppua selkään nostaessaan hän hyppelee, ja lopulta hän on tiellä, yks kaks rauhallisena kuin ties mikä vaeltava puu, jossa yksikään lehti ei liiku.
Teltan paikalla on vain tyhjä suorakulmio vaalennutta ruohoa, ja myöhemmin aamulla ystävät heräävät ja sanovat: "Hän on lähtenyt, syksy tulee."

-Tove Jansson

lauantai 1. elokuuta 2009

Quesadillat á la WDC

Marin pyynnöstä - tässäpä ihan mainio ja superhelppo resepti quesadillojen valmistukseen. Ennen ohjeistusta kerrataan perusteet - eli quesadilla koostuu siis kahden tortillalätyn väliin tungettavasta, tex-mex -henkinen täytteistyksestä sekä juustosta. Komeus kootaan kuumalla paistinpannulla - ja hetken paistelun jälkeen tuotos flipataan kuin lätty. Ja nautitaan esimerkiksi alkuruokana, ranskankerman ja vaikka cuacamolen kanssa...

Quesadilloihin, noin neljälle (tai viidelle pieniruokaiselle) pääruuaksi, tahi useammalle alkupaloina, tulisi varata

8 tortillalättyä - sellaista isompaa kokoa
1 standardikokoinen pussi juustoraastetta, meksikolaishenkistä jos löytyy
1 purkki salsaa - medium-vahvuista
2-3 tomaattia silputtuna

Lisäksi täytteeseen tarvitaan

400g maustamattomia broilerfileitä, suikaleina
1 isohko sipuli, silputtuna parhaaksikatsomallaan tavalla
1 pieni purkki säilöttyjä vihreitä chilejä (esim. Old el Pasolta löytyy - tarkista voimakkuus - ei kannata mennä överiksi näiden kanssa)
1 pss taco-maustetta - Old el Paso on tässäkin ihan lemppari
n. 1,5 dl vettä - tarkista suositus tacomaustepussin kyljestä
Ruokaöljyä paistamiseen
Chilipulveria - maun mukaan

Kuullota sipulisuikaleet (tahi kuutiot tahi kuunpuolikkaat) läpikuultaviksi. Mennee muutama minuutti sopivan kuumalla pannulla. Siirrä sivuun odottelemaan - ja ruskista kanafileet. Itse ostan useimmiten kokonaisia fileitä ja suikaloin ne kotona. Kypsennä siis kanat läpikypsiksi, lisää säilötyt chilit ja palauta sipulit pannulle. Lisää taco-mausteseos ja vesi. Anna nesteen kiehua kokoon - noin 10-15 minuutin ajan, kohtuullisella liekillä. Lisää pippuria tahi chilipulveria oman maun mukaan. Itse sörkin kananfilettä tässä vaiheessa vielä pienemmäksi silpuksi - kuten jauhelihakastiketta. Eli siis mielellään saa olla rakenteeltaan melko tasakokoista.

Kun soosi on sopivaa koostumukseltaan, nosta kanakastike syrjään ja huuhtele paistinpannu. Tässä vaiheessa kannattaa koota kaikki tarveaineet lähettyville, koskapa quesadillojen teko on yllättävän hektistä ja ripsakkaa puuhaa.

Kuumenna tippa öljyä pannulla ja laita ensimmäinen tortillalätty pannulle. Levitä päälle (tasaisesti) neljäsosa kanasekoituksesta, pari-kolme ruokalusikallista salsaa (tai enemmänkin, maun mukaan), ja neljäsosa tomaattisilpuista. Viimeistele juustoraasteella (mitä enemmän, sitä enemmän), joka siis on tarkoitus asemoida ensisijaisesti tortillalätyn reunoille, ikäänkuin liimaksi kahden lätyn väliin. Läpsäytä toinen tortilla komeuden päälle, ja anna kypsyä pannulla kunnes alempi lätty on kauniin värinen. Tähän ei yleensä mene viittä minuuttiakaan - eli kannattaa olla tarkkana, ettei tortsa pala. Vähän kuin lätyn paistossa.

Flippaa lätty ympäri - toivottavasti mahdollisimman yhdessä koossa, ja jatka paistelua vielä muutaman minuutin ajan. Niin, että toinenkin puoli saa kauniin värin.

Kippaa valmis quesadilla leikkuualustalle, ja toista prosessi alusta seuraavan tortillalättyparin kanssa. Annoksesta tulee siis neljä valmista 'dillaa. Tiedoksi vielä saatettakoon, että quesadilla on ehdottomasti parhaimmillaan heti valmistuksen jälkeen (kun lätty on vielä rapsakka), mutta säilyvy lämpimänä hetken joko folion alla pöydällä, tai jos teet sapuskaa isommallekin porukalle, niin uunissa miedolla lämmöllä. Folion alla siis tässäkin tapauksessa, ettei mene kokonaisuus kuivumisen puolelle.

Tarjoilua varten voi harjoittaa murtolukuja - ja jakaa kunkin quesadillan neljään tasakokoiseen osaan. Ja tosiaan dippailu ranskankermaan (tai vaikka Ranch-maustettuun kermaviilidippiin) vain parantaa nautintoa.

Buenos aires, indeed!