keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Kiitos paivallisesta


Huomenna on Thanksgiving, eli Kiitospaiva. Amerikan historiaa tuntemattomille (eli esimerkiksi meikkis meikalainen) kerrottakoon, etta vuonna 1620 satakunta uskonsa vuoksi vainottua puritaania pakeni Isosta-Britanniasta Hollantiin, ja siita edelleen Englantiin, josta heidan matkansa jatkui kohti USA:n itärannikkoa. Marraskuussa 1620 joukkio rantautui Cape Codiin, jonne he perustivat Plymouthin kaupungin.

Siirtolaisten saapuessa syksy oli liian pitkällä useimpien istutusten tekemiseen ja he kärsivät tuoreen ruuan puutteesta. Kun vielä ensimmäinen talvi uudella mantereella oli epätavallisen ankara, puolet siirtokunnan jäsenistä kuoli. Kevään tultua paikallisen intiaaniheimon edustaja teki sopimuksen rauhaomaisesta rinnakkainelosta uudisasukkaiden kanssa ja lahjoitti tulijoille ruokaa seka opetti heidat kalastamaan, metsästämään ja viljelemään maissia. Seuraavana syksynä uudisasukkaat juhlivat ensimmäistä omaa satoaan naiden pelastajiensa kanssa, kolmen paivan ajan.

Kansallisen luonteen Kiitospäivä sai taalla vasta pari vuosisataa myohemmin, kun presidentti Lincoln vuonna 1863 julisti marraskuun viimeisen torstain päiväksi, jolloin kiitetään ja ylistetään Jumalaa.

Tana paivana miljoonat ja miljoonat amerikkalaiset ovat matkalla kotiin. Lentaen, autolla, junissa ja busseissa. He keraantyvat huomenna illallispoytaan perheenjasentensa, sukulaistensa ja ystaviensa kanssa - nauttiakseen vuoden perinteisimman illallisen. Kalkkunaa, bataattia, karpalohilloa, perunamuusia, kurpitsapiirakkaa -- kaikkea niin paljon, etta napa raikaa. Perheen lapset kisailevat kalkkunan wishbonen (linnun pieni Y:n muotoinen luu) katkaisusta: pidemman luunpatkan saanut kuulemma on onnekas seuraavan vuoden. Ja illalla maataan sohvalla valtavasta ateriasta taintuneena, jalkapalloa katsellen.

Itse menen huomenna aamupaivalla naapuruston ravintolan patiolle pystytettyyn kodittomien (ja muutenkin vahaosaisten) kiitospaivan ruokatapahtumaan. Tapahtuma on saanut alkunsa naapuruston vapaaehtoistempauksena: kukin tuo paikalle sen mita kykenee - ja ruoka jaetaan tosiaan kaduilla asuville ja muutenkin nalkaisille. Meinasin illalla pyorayttaa elamani ensimmaiset kurpitsapiirakat, ja vieda ne sinne mukanani. Jollekin enemman niita tarvitseville.

Iltapaivasta ajellaan kapverdelta adoptoidun Joy-nimisen kollegani kotiin. Han (paikalliseen tapaan) sydamellisena ihmisena kutsui minut kotiinsa viettamaan Kiitospaivaa perheensa ja ystaviensa kanssa. Kurpitsapiirakoiden lisaksi kirsuseinin keittiossa vasataan tanaan siis myos savulohimoussea - kun jenkkityyliin paivallisvieraat tuovat kukin jotain myos mukanaan. Enka nyt suomalaisempaa reseptia tahan hataan keksinyt kuin tuon moussen. We'll see. [Google onneksi tiesi kertoa liivatelehtien suhteen paikallisiin liivatejauhopusseihin - eli ehken kuitenkaan saa aikaiseksi valtavaa liisteria, vaan ihan ihmismaista sapuskaa..?]

Oikein reipasta Kiitospaivaa siis itse kullekin sielulle. Vaikken niin Jumalaan uskokaan, niin silti on elamassani lukuisia asioita, joista olla valtavan kiitollinen. Kuten varmasti suurimmalla osalla meista...

ps. Piti siis myos mainostaa valtavia sosiaalismediallisia purkauksia taalla Kirsulandiassa. Tuossa oikealla on siis nyt mun lukuisat (!) Twitter-feedit - ja slideshow'hun vaihdoin uudempia kuvia. Picasasta. Ihan valtava teknillinen wizard olen siis, hehe.

3 kommenttia:

Suvi Seattlesta kirjoitti...

Kiitospäivä on kyllä niin periamerikkalainen juhla kuin olla voi.

Tiesitkö muuten, että tuota tarinaa intiaaneista ja siirtolaisista pidetään jälkeen päin sepitettynä. Oikesti rinnakkaiselo ei ollut ihan noin auvoista. Kuulemani mukaan kiitospäivä vain luotiin Lincolnin aikana ja tarina siihen taustalle, jotta olisi saatu aikaiseksi positiivinen kuva intiaanejen ja siirtolaisten yhteiselosta.

Mukavia Thanks Giving juhlia sinne itärannikolle!

Kirsi kirjoitti...

Moikka Suvi. Juu, onhan siitä ollut puhetta täälläkin, että inkkariparat ei tosiaan ollut mitenkään valtavan likeisissä väleissä länkkäreiden kanssa. Mutta aina on hyvä olla kiva tarina peripakanallisen juhlan taustalla... :)

Mukavaa Kiitospäivää myös sinne länteen!

Kalu kirjoitti...

Olikohan Linclolnilla kaikki inkkarit kanootissa?

Saat ensvuonna loihtia meille periamerikkalaisen thänksgiving -illallisen. Itse voin simuloida jalkapalloa sohvalla.