keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Luopumista

Marraskuista Kiitospaivaa kohti mennaan kovaa kyytia. Joulu on ihan kulman takana (ainakin tasta perspektiivista - ja Naamakirjan glogintuoksuisista paivityksista paatellen), ja varasinpa tuossa taannoin myos sen viimeisen lentolipun. Palatakseni kotiin. Suomeen.

On ollut ihana elaa toinen syksy taalla; tutut tapahtumat, ilmasto - ja ihmiset ovat lahestulkoon saaneet toiset kasvot. Olen into piukassa ja hanta suorana kiitanyt jos vaikka minkalaisiin kissanristiaisiin, valmistanut tarjoomuksia Halloween-nyyttareille, eika Kiitospaivan ohjelmastakaan puutuu enaa kuin se kodittomien soppakeittio, johon voisi menna vapaaehtoiseksi jakamaan kalkkunaa ja kurpitsapiirakkaa, sita itseani enemman tarvitseville.

Elama on luopumista. Vuosi sitten kesalla tein sen, mika minun taytyi. Annoin pois pienen kotini Kalliossa. Luovutin sauvasekoittimen ja kahvinkeittimen valiaikaisesti uudelle omistajalle. Jatin taakseni ihanan ystavapiirin, viininhuuruiset baari-illat ja kirpeat syysaamut. Ne ihmiset, jotka ovat tehneet minusta minun. Tietamatta ja tuntematta itseani avasin oven paikkaan, johon minun oli tultava.

Vuosi taalla on avannut silmia. Omani seka niiden lahes 40 ystavan ja kylanmiehen, jotka ovat majatalossani kayneet kaantymassa. Aika on valilla kulunut sietamattoman hitaasti. Minuutti kerrallaan. Toisinaan on tuntunut, ettei hetkesta ehdi saada kiinni -- ja nyt erityisesti haluaisi paivien pysahtyvan. Viela olisi niin paljon nakemista. Niin paljon tekemista. Niin paljon opittavaa.

Noin kahden kuukauden kuluttua luovun jalleen. Tutusta ja hyvaksi havaitusta, suurta iloa (ja valiaikaista turhautumistakin) aiheuttaneesta. Lennan Suomeen - paikkaan, johon minun on mentava. Ajatus tuntuu yhta aikaa paitsi henkeasalpaavan kauhistuttavalta (mista kamppa, takuuvuokrarahat, sahkosopimukset sun muut.. Ylipaataan: miten helvetissa tassa nain paasi kaymaan, etta olen nyt jo palaamassa kotiin..?) - myos sydantalammittavan ihanalta. Saada jalleen pienet tollerot Pohjoisessa syliinsa, kutsua satunnaisia ystavia kotiinsa kuin ohimennen, pystya puhumaan omalla aanellaan - aitieni kielella. Tulevaisuus on taysin tuntematon - ja mita vahemman sita suunnittelee, sita vahemman kai pettyy.

Viime viikossa hilpeinta oli kuitenkin nykyisen esimieheni (joka on huomattavan vitsikas, mutta suomalaiskansallisen vahapuheinen herrasmies) yllattava avautuminen allekirjoittaneen edesottamuksista. Ensimmaista kertaa, ikuna.

Oli ilahduttavaa (ja myos melko lailla liikuttavaa, sillai salaa tietenkin) kuulla, kuinka paljon han arvostaa sita, etta olin valmis luopumaan kaikesta minulle tarkeasta ja rakkaasta - tullakseni tanne hanen alaisekseen. Sanoi ymmartaneensa vasta allekirjoittanutta tarkkaillessa sen, kuinka valtavana uhrauksenakin tallaiselle komennukselle lahtemista voidaan pitaa. Valmiudestani luopua, siita han siis minua kiitti. Sydamensa pohjasta.

Hurjalta tuntuu myos luopua hanenkaltaisestaan esimiehesta. Ja mahdollisesti sen myota myos aatteesta, joka on tehnyt minusta minut. Olen kuitenkin ollut ihastuttavan jarjestoni palveluksessa (vapaaehtoisreserveissa ja palkattuna toimihenkilona) 17-vuotiaasta.. Yli puolet elamastani siis.

3 kommenttia:

Kaisa F kirjoitti...

Sydämellisesti tervetuloa :)

Kahvinkeitin odottaa sinua Käpylässä ja voin just jeesailla vaikka kämppien etsinnän kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Kuulin just eilen muuten, että Katjan kämppä Punavuoressa olisi tyhjillään seuraavat neljä kuukautta, joten jos ei heti löydy pysyvää paikkaa, niin kyselepä sitä tilapäisasumukseksi! Ainakin kirjapiirin blogin kautta onnistunee, kun en tiedä s-postiyhteyksistä tarkalleen tässä lähitulevaisuudessa.

-Milla

Anonyymi kirjoitti...

"Tulevaisuus on taysin tuntematon - ja mita vahemman sita suunnittelee, sita vahemman kai pettyy." Tuo menee niin naulan kantaan (i know what you're talking about!)! eli turhaan siellä huomista vielä mietit, tämän päivän tietämisessä on taakkaa tarpeeksi.. eihän sitä koskaan tiedä mihin elämä viskelee; kuka sitä olisi vuosi sitten uskonut että sodankyläänkin voi sveitsin jälkeen kotiutua?!
Eli avoimin mielin ja täällä on ainakin monta avonaista syliä tervetulleeksi toivottamassa ja vieläpä ihan omalla kielellä. :)
-naama