keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Ohi repaleisen lokakuun...

Äiti, minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.

Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.

Äiti, katso, kuinka kasvan!
Kuule, kuinka kohisen!
Minkä kasvoin viime vuonna,
tänään kasvan ohi sen.

Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.

(Anna-Mari Kaskinen)

Viime viikko oli kaikessa pysayttavyydessaan oiva esimerkki elaman rajallisuudesta - seka meidan kaikkien haavoittuvuudesta.

Vaikken uskonnollinen olekaan, niin useampana iltana on pitanyt illalla ristia kadet ja toivoa rakkaan ystavan poisnukkuneelle pienokaiselle suojelusenkeleita taman taivasmatkaa turvaamaan.

Ei kommentteja: