maanantai 25. tammikuuta 2010

TJ 7

Läksin eilen aamulla herättyäni kuljailemaan kaupungille. Kotikadun tienoilla vanha mies ripotteli paahtoleipää kadulle, ja hyvänhuomenen lausuttuaan ilmoitti ohikulkijalle, että ruokkii lähistön pensaassa asuvia varpusia. Ei kuulemma halunnut haaskata hyvää leipää, ja siksi siis toimi pikkupulujen hyväntekijänä.

Vakiokynsisalongissa pääsin puolestaan uuden, Vietnamista jo parisenkymmentä vuotta sitten muuttaneen rouvan käsittelyyn. Hän normaalijutustelujen (neliöt vai pyöreät, geeliä vai akryyliä) ohessa kertoi elämäntarinansa, perheensä koostumuksen ja puheli siitä, kuinka hankalaa nykyään on enää käydä kotona Vietnamissa, kun siellä kaikki on niin eri tavoin kuin mihin hän on täällä tottunut.

Matkalla metroon laikukas, vanha koira kieltäytyi ylittämästä tietä emäntänsä kanssa. Pakki päälle, kun ei muuten uskonut.

Pentagon Cityn ostoskeskuksessa oli kaaos irti: itseni lisäksi paikalle oli ehtinyt satapäin ostelevaa kansaa. Marssin vakiovaatekauppaani sisään - ja tunnin päästä ovesta ulos. Saaliina lähes $400 edestä kevätvaatteita sekä parillakympillä vuodeksi Tigin shampoota. Pikainen lounas Taco Bellissä, ja metrolla takaisin kotiin.

Naapuriperhe kutsui palatessani minut kotiinsa grillaamaan illalla - ja näin jollain tapaa tunsin ympyrän sulkeutuvan. Kuin toisintona lähes puolentoista vuoden takaa; olen tässä ajassa löytänyt paikkani, ja itseni täältä. Minun on hyvä olla.

Siinä kotiin kevätauringon jo lämmittäessä kävellessäni mietin, olenko oikeasti muistanut koskaan sanoa ääneen, kuinka hyvä täällä on ollut elää ja oleskella..? Totta kyllä, olen ollut erakompi kuin ehkä kuunaan aiemmin - mutta ainoastaan itse niin valitessani. Ja olen oppinut olemaan yksin: en tarvitse ympärilleni merkityksetöntä sähinää vuorokauden ympäri, vaan oloni on hyvä myös sellaisina viikonloppuina, kun ihmiskontaktit ovat vain satunnaisia. Ja täysin suunnittelemattomia. Olen levollisempi, ja uskon entistä vahvemmin siihen, että kaikelle on aikansa. Ja paikkansa.

Olen keräämässä leikekirjaa tästä kokemuksestani täällä (B&B:n asukkaat huomio: saa laittaa kuvia reissustanne kotikaupunkiini) -- ja on ollut lähes henkeäsalpaavaa käydä läpi niitä satoja kuvia ja vähintään yhtä monia ikimuistoisia hetkiä, joita olen saanut täällä asuessani kokea.

Tulevaisuudesta ei moni tiedä - itse ehkä vähiten. Helmikuun ajan asun kotikonnuilla Oulussa, järjestän muuttoa Helsinkiin, ja nautin itselleni rakkaimpien ihmisten seurasta. Maaliskuun alusta on luvassa työhaasteita ja uusi koti: oma tupa ja oma lupa. Saan kaivaa naftaliinista ikiomat teemani, pannut ja kattilat. Kutsua ystäviä kotiini syömään, ja haaveilla lämpimästä kesästä.

Siihen asti kuitenkin lupaan toteuttaa rakkaalta ystävältä tänään inboksiini kilahtanutta neuvoa. "Kun vaan muistaa välillä pysähtyä ja nauttia, tallentaa pari kaunista muistoa, kyynelehtiä ja nauraa sielunsa kyllyydestä.." Tiedänpähän ainakin taas olevani elossa, kun pieni sydän käsittelee nyt taas uudenlaista koti-ikävää. Kotiin, joka on koko maailma.

Ei kommentteja: