tiistai 17. elokuuta 2010

Kroonikko

Kesän 2010 kuumin ilmiö kohdallani on ollut valtaisa selkäkipu. Juhannusta edeltävästä ajasta -kun seisominen, istuminen, kävely tai makaaminen ei vielä sattunut- ei ole kovinkaan valtavasti mielikuvia. Kai sitä on meikäläinenkin joskus menneisyydessään osannut kävellä muutenkin kuin lonkkavikainen vanhus -- ei voi enää muistaa.

Pitkä juttu lyhyesti: jo useamman kuukauden vaivannut selän väsyminen, ja esimerkiksi istumisen jälkeen vaivannut jäykkyys diagnosoitiin työterveyslääkärin toimesta alimpien välilevyjen madaltumaksi. Fysioterapeutti (kuten myöhemmin myös toinen ttl) kuitenkin ennusti oireiden perusteella vaivan lähteeksi välilevyn pullistumaa. Niin taikka näin, melkoisessa kipulääkepöhnässä täällä tolskataan jo toista kuukautta, ja sairaslomaakin on takana jo neljä viikkoa.

Enpä ole ikinä elämässäni ollut oikeasti kipeä; satunnaista päänsärkyä tai menkkajomotusta kummempaa kun en ole koskaan joutunut potemaan. No, kerranko sitä ihmistä varpaisiin asti säteilevällä iskias-hermon säryllä kiusataan. Ja kun päälle lävähti vielä perinteinen persluussa asti tuntuva yskä, niin voinet arvata kuinka säteilevän hyväntuulinen eräs allekirjoittanut on viime viikkoina ollut...

Yksinasuvaa kroonikkoa on toki ilahduttavasti auteltu ystävien toimesta muutamaankin otteeseen, mutta yllättävän hankalaa on suomalaiskansalliseen tyyliin pyytää apua. Siinäpä sitä sitten hammasta purren ja kyyneliä pidätellen on tien toisella puolella olevasta kookaupasta kannettu ostoksia maitopurkki kerrallaan -- kun ei ole kehdannut autoilevia ystäviä kauppareissulla piinata.

Totta puhuen, pahin iskiaskipu on jo onneksi taakse jäänyttä elämää -- nyt pitäisi enää kuntouttaa selkä sellaiseen tilaan ja tolaan, että kustannuspaikalle (istuma-asentoon) olisi mahdollista palata. Helpommin sanottu tosin kuin tehty; melkoisista lääkecocktaileista huolimatta kun parin korttelin kävelyyn saa yllättäen kulutettua melkoisen ajan -- ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä ko. matkalla tarvitsee pysähtyä lepuuttamaan repivää jalkaansa.

Mutta. But. Iloisiin uutisiin päättyköön tämä radiohiljaisuus: marssin tänään 32 vuoden viisaassa iässä intternet-kauppaan, ja sain sieltä mukaani nettikaapelia koko rahalla. Toisin sanoen, tästä eteenpäin ajatuksia tämän potilaan elävästä elämästä löytynee tästä osoitteesta melkoisenkin säännöllisesti. Jei eli jihuu!!

Ei kommentteja: