maanantai 6. syyskuuta 2010

Naisten vuoro

Uimahallin naisten sauna on päiväsaikaan ihan käsittämättömän armollinen paikka. Lauteilla istuvat vieri vieressä kaiken ikäiset ja muotoiset naiset, minnekään kiirehtimättä. Ei tarvitse olla mitään, eikä kenellekään. Löylykauhaa käyttelevä mummo muistaa kysyä lupaa paahtavan löylyn lisäämiseen noin joka toisella kerralla. Puhutaan hiljaisella äänellä paikalla olevien ja muualla elävien asiat, kuulumiset ja sairaudet. Muistellaan uimahallien saapumista Ouluun vuonna 1953, ja sitä miltä pikkuflikkana tuntui tuolloin uimispuuhat. Heitetään lisää löylyä, joka aivan kuin keräisi vauhtia kiertäessään saunan.

Pienellä sinisilmäisellä tytöllä on aivan yhtä kiire uimaan kuin aina aiemminkin. Ei millään malttaisi lämmitellä löylyissä. Samaa tuskailee suklaisella ihonvärillään joukosta erottuva pieni poikakin. Laudeliinaa hilataan aina vaan alemmalle ja alemmalle portaalle, kunnes äiti vihdoin armahtaa lapsukaiset ja päästää heidät pulikoimaan.

Uimisesta - ja elämästä - rasittuneita kankkuja venytetään ja ravistellaan. Tuskaillaan syksyn sadetta, tai ihastellaan aurinkoista päivää. Ja heitetään lisää löylyä.

Pitkällä raskaana oleva nainen kertoo vierustoverilleen vauvan innostuvan uimisen jälkeisestä lämpimästä, ja miettii tulevaa äitiyttään. Juttukumppanin omat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, kuuluvat asuvan jossain Rysselin tienoilla. Mutta yhteys lapsenlapsiin on kuitenkin säilynyt, juuri vasta palasivat kesälomiltaan takaisin kotiin Keski-Eurooppaan.

Ei lasketa mahamakkaroita, ei tuskailla selluliittia tai raskausarpia. Teini-ikäinen tyttöparvi kiiruhtaa suoraan altaaseen pyyhkeiden takana piilotellen, muut kulkevat yhteisissä tiloissa pää ylväästi pystyssä ja hymyssä suin, vaikka maan vetovoima on vuosien aikana jo tehtävänsä tehnytkin.

Jotenkin toivoisin BB-marioille ja muille omakuvansa kanssa taisteleville mahdollisuutta päästä todistamaan sitä, mitä vuodet tekevät meille kaikille. Elämä ei ole Hymyn maksamissa silkkareissa tai glamörööseissä töröhuulissa. Lasvegaseista ja kosmopoliittisista jetseteistä nyt puhumattakaan. Elämän koko kaari kaikkine väreineen ja muotoineen mahtuu naisten saunavuoroon. Sekä uinnin jälkeen nenässä poreilevaan ananaslimuun.

[Ps. Hurahdin vesiliikuntaan. Minä ja Oulun kaikki muut lonkkavikaiset kasikymppiset. Olen nyt viikon verran käynyt päivittäin lutraamassa uimahallissa - toisinaan ohjatusti vesivoimistellen, toisinaan vaan altaan päästä päähän tarmokkaasti marssien. Virallisesti kai lajin nimi on vesikävely, joka siis on saavuttanut seniorikansan suursuosion ainakin tässä maailmankolkassa. Kuntoaltaan syvyys on vain noin 120 cm (mikä kätevästi mahdollistaa meikäläisenkin pään pysymisen pinnalla koko matkan pituudelta), ja lajin armoitetut harrastajat siis hiihtelevät allasta päästä päähän, varpaat ja jalkapohja periaatteessa koko ajan pohjassa pysyen. Kädet viuhtovat sauvojen tyyliin vuorotahtiin molemmilla sivuilla - olen havainnut tehokkaimmaksi tyyliksi viipottaa kämmenet auki, jotta veden vaste olisi paras mahdollinen. Napakkaa liikkumista, jossa pysyy kyllä lämpimänä, mutta ei nivelet (tahi selkä) koe ihan karmean hirveää notkumista.]

4 kommenttia:

J kirjoitti...

Ihanan seesteisen tuokiokuvan olet maalannut. Itsellekin tulee tunne, että istuu siellä saunan lauteilla ja tuntee löylyn kihelmöivän niskassaan...

Kirsi kirjoitti...

J, kiitos. Saunan tunnelmassa on jotain niin alkukantaista, että sitä on hankala sanoiksi pukea, tai etenkään ulkomaalaisille selittää.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana teksti! Samoja olen itsekin mietiskellyt joskus kun on päivällä ehtinyt uimahalliin. Jotakin ihmeellistä ja erilaista siellä vaan on juuri päivällä!

T trelta

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Kirsi. Saunan ikava kasvoi tata lukiessa melkein sietamattomaksi. Saludos de Mexico
Johanna