torstai 6. lokakuuta 2011

Itseensä uskomisesta

“You're gorgeous, you old hag, and if i could give you just one gift ever for the rest of your life it would be this. Confidence. It would be the gift of confidence. Either that or a scented candle.”
David Nicholls: 'One Day'

Lukaisin kotimatkalla tuon Nichollsin kirjan, josta on Hollywoodikin yhden elokuvan vastoittain väsännyt. Chick-littiä, eli ei - niin hyvä ja kerrassaan viihdyttävä lukuelämys. Ei ihan perinteiseen elämäntaito-opas -kategoriaan sitä ehken voine liittää - mutta syvällisempääkin ajateltavaa tarjoiltiin vähintään kerran varttiin. Jos oljenkorsiin siis halusi tarttua. Peukkua siis kirjalle - leffaa en ehkä uskalla mennä katsomaan, kun ne niin harvoin elävät esikuviensa tasolle.

Itseensäuskomisen lahja oli ehkä Se Juttu, mihin kirjan ajatuksista tänään tiukimmin tarrasin: kuinka helppoa on alistua oman elämänsä tiskirätiksi tai kynnysmatoksi. Ihan vain tottumuksesta, tuntemattoman arastelusta ja siitä että tutun taakse jättäminen on ahdistavampaa, kuin itselleen tärkeiden asioiden huomioiduksi tuleminen. Ymmärrän, ja allekirjoitan tämän täysin: harva meistä kai kuitenkaan on niin perusteellisen onneton, että on valmis laittamaan roppaa likoon erilaisen arjen puolesta. Harvemmin siihen ylipäätään omassa elämässä on mahdollisuutta: työ, työ, työ, perhe, kaverit, lasten harrastukset ja yhdistystoiminta nyt esimerkiksi vievät oman osansa vapaa-ajasta -- mikä on yleensä pois juuri siltä itseltään. Haaveilulta. Jostain muusta. Ei edes suoranaisesti aina paremmasta. Vain muusta.

Viimeviikkoisten kokemusteni perusteella olen erityisen ylpeä tänään siitä, että otin vihdoin jalat alleni, keräsin kaiken luottamuksen tuntemattomaan - ja tempaisin itseni takaisin elämään. Omaan elämääni. Ajatuksena se, että parin vuoden kuluttua tallaisin edelleen entisenlaista, ja ihan hyvää elämääni - ja edelleen haaveilisin vaan jostain muusta, kuulosti melkoisen raskaalta. Samoin kuin mietiskely siitä, että jos joudun nelikymppisenä (tai myöhemminkin) katsomaan taaksepäin ja katumaan tekemiäni valintoja - tai erityisesti sitä etten uskaltanut/ehtinyt/jaksanut etsiä muutosta ja uhrasin itseni siinä ohikulkiessa, niin se hinta on aika kova kenelle tahansa maksettavaksi..

Nämä siivet kun tuntuvat kantavan, after all. Käyn huomenna allekirjoittamassa vuokrasopimuksen unelmieni pieneen ja kauniiseen yksiöön Toivoniemessä. Koomisuutta on se, että olen jo Jenkeissä asuessani huudellut, että jos joskus pääsen takaisin Ouluun, niin haluaisin asua nimenomaan tuolla alueella.. johdatustako? Kotini remontti valmistui toissapäivänä - se on nätti kuin karkki. [Ainoa vika lienee siinä, että jos kaikki nykyisen kaksioni huonekalut roudataan paikalle, niin en ehkä enää itse mahdu sisään -- pitänee järkätä joku huutokauppa Helsingissä ennen muuttoa...].

Tänään allekirjoitin myös työssäoppimissopimuksen: ensi viikolla olen neljänä päivänä oppimassa yliopistolla (kyllä: paikallisessa opiskelijaravintolassa, en luentosaleissa) - ja yhtenä päivänä koulun penkillä. Vielä pitäisi hankkia kokin takki, housut ja hattu [sekä ne rotissööriketjut ja pari Michelin-tähteä...]. Mutta unelma etenee, päivä kerrallaan. Ja samaa tahtia levenee myös hymy - jonka eilen saattoi bongata jo erään allekirjoittaneen aikuisopiskelijan takaraivolta. Niin leveä se oli.
“Your time is limited, so don’t waste it living someone else’s life. Don’t be trapped by dogma – which is living with the results of other people’s thinking. Don’t let the noise of other’s opinions drown out your own inner voice. And most important, have the courage to follow your heart and intuition. They somehow already know what you truly want to become. Everything else is secondary.” 
- Steve Jobs

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Nii.. kai sitä pitäis joskus intterveppiinkin kirjoitella. Mutkun on niin paljon ettei tiedä mistä alkais. Jos vaikka pyyhkis kaikki vanhat tekstit pois ja alkais samassa osoitteessa alusta uudelleen? En tiä.

ROtissööriketjut pitää saada heti! Ja tähdet ens vuonna sit.

Riikka P-T kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu Kirsi. Itse oon viime kuukausina paljon miettinyt samoja asioita. Täytyy vaan luottaa siihen, että elämä kantaa ja kaikki elämän osaset loksahtavat lopulta kohdalleen. Perhe, koti, ystävät, työ, harrastukset... Moni palikka on jo paremmin kuin koskaan, ja loput järjestyvät kun on sen aika.