perjantai 2. joulukuuta 2011

Pikkusalaatti

Pienellä kokkiopiskelijalla on monta ihmetyksen aihetta -- uusia asioita oppii suunnilleen joka päivä. Ainakin kerran. Rutiinilla teen jo aamuisin 15 kilon satsin kermaperunoita ja vajaat 8 litraa kastiketta. Kuumalla parilalla paistuu vuorotahtiin lohiperhosta ja broiskun rintaa - eikä tilausten määrä oikeasti enää edes oikein ahdista. Mikä on sinällään ihan hyvä asia.

Kummastusta herättää satunnaisesti kuitenkin asiakaskunta; vaikka akateemisella kampuksella ollaan, niin melko jänniä tapoja meistä on kovin monilla.

Esimerkiksi pienet ystävämme nuuskaajat. Teoriassa ymmärrän, miksi kesken luennon (tai vaikka lounaan päätteeksi) se pikkuruinen hajupussi pitää sieltä huulesta jossain välissä poistaa. Joo. Mutta, mikä helvetti siinä on, että sitä paskanhajuista jätekasaa ei saa esimerkiksi käärittyä paperiin ja heitettyä ITSE roskiin (tai säilöttyä väliaikaisesti sinne nuuskarasian kannen koloon) - vaan se pitää tunkea esimerkiksi kahvikupin tai juomalasin pohjalle. Mistä sitten joku vähempiarvoinen kokkiharkkari voi nakkisormillaan sen nuuskapussin -yleensä seuraavana päivänä vasta- roskiin kaapia. Ällöttävää, oikeasti!

Toisekseen, lasivitriineissä olevat maitopurkit ovat jatkuvan ihmetyksen aihe: niihinhän siis lähtökohtaisesti mahtuu yleensä noin yksi litra kyseessäolevaa juomaa - ja tästä syystä vitriinit ovat useimmiten täynnä erilaisia purkkeja. Yliopiston pääsykokeissa ei ilmeisesti edelleenkään kysytä, kuinka hakija toimii tyhjään maitopurkkiin törmätessään -- semminkin usein kun näkee kokonaisen jonon ravistelevan (ärtyneinä) vitriinissä olevaa tyhjää purkkia - ja laittavan sen sitten reilun kerhon hengessä kiertoon. Eli takaisin sinne vitriiniin. JOS roskiksille olisi kuuden kilometrin matka polttavan kuuman aavikon halki, niin tämän ehkä ymmärtäisi - mutta kun roska-astia sijaitsee n. 20 cm päässä maitovitriinistä. Eli yhden ranneliikkeen päässä.

Viikonpäivät ovat sinällään jännittävä ilmestys - esimerkiksi se, että aina torstaisin saa kebabbia on ilmeisen haastavaa sisäistää (joo, torstai tulee keskiviikon jälkeen. Ennen perjantaita. Joka viikko.) - tai se, että perjantai on hampparipäivä. Ihan hyvin voi toiveikkaasti jo tiistaina huudella kebab-eläimen perään - ja olla perin närkästynyt siitä, ettei viikko vielä olekaan aivan niin pitkällä. *tirsk* Jotain johdannaisuus- ja suhteellisuusteoriaa kai tähänkin voisi soveltaa - sekä sitä, että meillä kuitenkin käy puolentoista tuhatta syöjää, joka päivä.

Ja joo, I know. Pieniä asioita. Mutta ihan vakavasti ottaen: asiakaspalvelijoihin on itsellänikin ollut monennäköistä suhtautumista aiemmassa elämässäni. Vinkki vitosena multa just sulle: silmiin katsominen ja tervehtiminen ei maksa oikeasti pennin latia. Sen sijaan, että ruokajonossa tokaisee esimerkiksi vaan 'pikkusalaatti'. Hyvää päivää vaan sullekin, ja oikein hyvää ruokahalua. Nih.

Ei kommentteja: